keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

2 viikon kuulumiset

Heippa,

Joten kertaan viime kahden viikon tapahtumat joihin kuuluu kisat ja aluevalmennus.

3.3
Olin kisoisssa Lohjalla. Menin 70cm & 90cm. 70cm meni kuin vesi, Mysbert tykkäili ja saatiin puhdas rata. En yrittänyt aikaa koska unohdin melkein uusinnan ja jouduin pari kertaa kiepata sieltä ja täältä. 90cm oli mielyttävä myös mutta pari estettä ennen uusintaa jätin kaasun päälle ja mentiin sen verran liian kovaa että vikat 2 perus radasta tippui. Kuitenkin, olin tosi ylpeä ponista koska ei sikaillut ollenkaan ja poni oli mielyttävä ratsastaa.

10.3
Tänään oli aluevalmennusten ensimmäinen päivä. Ratsastustaidot olivat ihan hukassa kuten myös keskittymis kyky. Aluksi meni perjaatteessa ihan ookoosti mutta kun aloitimme radan hyppäämisen, kolmannelle esteelle Myssy alkoi kieltelemään. Parin kerran jälkeen, Myssy kielsi uudelleen, lensin reisi päin puomia ja myssy pukkilaukkasi tiehensä. Ajatukset olivat niin muualla että en jaksanut henkisesti keskittyä. Kapusin selkään, Teppo (valmentaja) teki esteestä pienen ja käski vain odottaa hyppyä. Se hyppy meni loistavasti kuten myös sen jälkeinen korkea hyppy. Tältä päivältä lopetimme siihen koska henkinen minä ei voinut jatkaa rataa loppuun saakka. Valkun jälkeen pidin jatkuvasti jääpussia reidillä että voisin seuraavana päivänä ratsastaa.

11.3
Pääsin tänään ratsastamaan ahkeran kylmäämiseni ansiosta. Tänään matkalla valkkuun päätin että keskittyisin 100% ja astuisin pois mukavuus alueeltani ja seuraisin tarkalleen Tepon ohjeita. Aluksi kaikki oli taas ihan ookoosti mutta laiskasti. Sitten taas radan tokalla esteellä tuli ongelmia-kieltoja. Nyt Teppo käski minun oikeasti kerrankin lyödä raipalla, ei vain hipaista. Näin tein pari kertaa kun poni kielsi. Sitten seuraavan kerran parin kiellon jälkeen tulin esteelle Tepon ohjaamana. Hänen kommentinsa oli "pehmeämpi käsi", "purista pohkeella" ja "malta odottaa". Tein täsmälleen näin ja Myssy meni huippu kivasti yli ja pääsin jatkamaan loppu radan. Radan kohtia toisteltiin ja kaikki meni yllätävän hyvin kun oivalsin vain odottaa mutta kuitenkin pitämään pehmeän tuntuman.Varsinkin radan kolme viimeistä estettä olivat keppossia mutta ne menivät niin hyvin joten se oli kohokohta koko viikonlopun. Joten tämä aluevalkku onnistui-opin ja oivalsin. Eihän valmennuksiin mennä näyttämään mitä osaa vaan oppimaan-eikö?

Myös hyppäsin ekaa kertaa Nilsillä(valmentajani Johannan hevonen)- se oli mukavan erilaista. Nilsillä on iso hyppy ja se on hämmästyttävää miten erillailla hevoset ratsastetaan esteelle kun vertaa poneihin. Mutta tästä lähtien ratsastan 6 kert vk Myssyllä ja 2kert vk Nilsillä(valkku & itsenäinen).

Muut päivät Myssyllä on mennyt suurinpiirtein koulun ja maaston parissa.

Nyt lopuksi lisään vielä että on ihanaa kun ponit piristyy ja reipaastuu keväisin ja kun pääsee käyttämään kevyempää vaatetusta!

-Camilla

Lohja 70cm:http://www.fotomedia.fi/pic.php?id=280550
Lohja 90cm:http://www.fotomedia.fi/pic.php?id=280680
PAHOITTELUT ILMEISTÄ!xD

tiistai 21. helmikuuta 2012

Uusi aloitus

Heippa;

Otsikko kertookin jo kaiken. Niin, pidin pystyssä blogia viime talven kun sen jälkeen innostus vain hiipui kun ei ollut paljoa mistä kertoilla... Nyt asiat ovatkin mukavasti ja toivottavasti toisin, sillä nyt alkaa kisakausi ja on enemmän historiaa ponin kanssa.

Eihän tähän paljoa lisättävää ole, paitsi se, että uudestaan syntyneeni innostukseni on kaverini Gretan ansiota. Lupaan nyt siis kirjoitella kun asiaa tulee.

Illan jatkoja!;)

gretan blogi- www.ponskujageba.blogspot.com